Iidesjärvelle perhepuisto

helmi 2, 2012

Olen samaa mieltä Matti Kääntösen (AL 31.1.) kanssa, Iidesjärven osayleiskaavaa on jatkettava perhepuiston pohjalta! Lahdessa, Turussa tai Jyväskylässä toteutettua perhepuistoa vastaavalle vetonaulalle on Tampereella etsitty sopivaa sijoituspaikkaa pitkään.

Kaupunki satsasi perhepuiston suunnittelukilpailuun, jonka lopputulosta ovat sekä asukkaat että luottamushenkilöt ihastelleet. Jostain syystä kaavaluonnosvaihtojen mukana on haluttu kuljettaa kahta rakentamispainotteista vaihtoehtoa, vaikka korkein hallinto-oikeus on viimeksi v. 2002 kumonnut asuntorakentamissuunnitelmat alueelle. Maakuntakaava sekä kaupunkiseudun rakennemalli puoltavat alueen kehittämistä virkistysalueena. Selvityksistä, vaikutusten arvioinneista, asiantuntijalausunnoista, yleisö- ja lautakuntapalautteesta täysin välittämättä kaavoitusjohto on päättänyt esittää rakentamisvaihtoehtoa jatkosuunnittelun pohjaksi. Tamperelainen tapa on järjestää suunnittelukilpailu ja vesittää se loppumetreillä. Iidesrannassa uhkaa tapahtua juuri näin.

Menettely lyö korville maankäyttö- ja rakennuslain osallistumishenkeä. Kuntalaispalaute on puoltanut perhepuistoa ja luontoarvojen huomioimista. Suunnittelussa on oltu vuorovaikutuksessa lapsiin ja nuoriin, ja asukkaiden odotukset on nostettu korkealle perhepuiston suhteen.

Perhepuisto vaatii tilaa, ja vastaavaa tähän tarkoitukseen sopivaa aluetta ei kantakaupungista löydy. Sijainti on hyvä kulkuyhteyksien, keskustan läheisyyden ja alueen monipuolisuuden takia. Perhepuistossa yhdistyvät hienolla tavalla rakennettu viherympäristö ja keskustapuistoksi hämmästyttävän rikas luonto. Se tarjoaa lapsiperheille, koulu- ja päiväkotiryhmille sekä erilaisille yhdistyksille mahdollisuuden monipuoliseen toimintaan ja empiiriseen oppimiseen. Viherrakentamista pitäisi edistää Suomessa – suunnitteluintoa kyllä löytyy.

Yllättäen yhdyskuntalautakunnalle ollaankin esittämässä perhepuiston poissulkevaa rakentamisvaihtoehtoa. Molemmat eivät alueelle sovi, koska hyödynnettävä alue on rajallinen. Rannan suojavyöhykettä joudutaan kasvattamaan, koska sieltä on löytynyt kaavoitusprosessin aikana yhä lisää tiukkaa suojelua vaativia lajeja. Perhepuiston toimintoja ei voi sijoittaa kaatopaikka-alueelle, kuten ei asumistakaan.

Täydennysrakentaminen ei saa tapahtua viheralueiden kustannuksella. Jokaisen ”tyhjän” paikan rakentaminen ei tue ajatusta vetovoimaisesta kaupungista. Maisemarakenteellisestikin tärkeällä Iidesjärvellä virkistysalueena on merkitystä koko kaupungin kannalta, ei vain lähialueen asukkaiden. Alueen käyttäjämäärä on suuri kun otetaan huomioon, että 1/3 Tampereen väestöstä asuu kolmen kilometrin säteellä alueesta, matkailupotentiaalista puhumattakaan.

Tampereella investoidaan paljon infraan ja rakentamiseen. Näihin investointeihin suhteutettuna Iidesjärven puistoratkaisu ei ole kallis, eikä sen hyötyjä voi mitata rahassa. Toivottavasti lautakunnalla riittää rohkeutta tehdä tinkimätön päätös, joka tuottaisi paljon iloa perheille ja muillekin kävijöille.

Niina Rissanen
Kaupunginvaltuutettu (vihr.)
Yhdyskuntalautakunnan jäsen
Ympäristö- ja rakennusjaoston pj.”