Tampereen Vihreät ry:n kotisivu

Turpeen vuosittaisten tukien määrä on lähelle 100 miljoonaa euroa. Tukeen kuuluvat ympäristöverovapaus, takuuhinta, varastointi-, tutkimus-, investointi- ja maataloustuet. Jos turvetta verotettaisiin puolet kivihiilen verosta, tulisi siitä valtiolle tuloa 70 miljoonaa euroa. Nyt hallituksen päätös laittaa turve verolle tuottaa ensi vuonna noin 37 miljoonaa verotuloja, ja on askel oikeaan suuntaan.

Turve on haitallinen polttoaine hiilidioksidipäästöjen, vesistöjä pilaavien hiukkaspäästöjen ja suoluonnon katoamisen kannalta. Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli määrittelee turpeen päästökertoimeksi 106, kun se kivihiilellä on 93. Kärjistetysti: jos poltamme kivihiiltä, niin ainakin suo jää luonnontilaiseksi ja hiilidioksidipäästötkin pienenevät. Ja kivihiilikään ei tunnetusti ole ympäristöystävällinen polttoaine.

Takuuhinta eli syöttötariffi on sähkön tuottajalle taattu hinta. Suomessa tätä sovelletaan ainoastaan turpeeseen. Jos hintataso on alhaisempi, niin kuluttajat maksavat erotuksen. Lisäksi hiilidioksidin päästömaksun noustessa turpeenkäyttäjien korvaus nousee. Tämä heikentää EU:n päästökaupan tavoitteita vähentää polttoaineita, jotka tuottavat eniten hiilidioksidia.

Turpeella eli tavallaan kivihiilen esiasteella on ollut voimakas keskustapuolueen tuki. Ministeri Pekkarinen on yrittänyt saada sitä jopa uusiutuvaksi polttoaineeksi. Turvesuo kasvaa keskimäärin 0,5mm/vuosi. Kannattavan turvetuotantosuon paksuus on kaksi metriä. Mielikuvitukseni ei riitä kuvittelemaan, miltä yhteiskuntamme näyttää 4000 vuoden kuluttua.

Turpeelle on olemassa selkeät vaihtoehdot: uusiutuvat bioperäiset polttoaineet. Biopolttoaineita viljellään pelloilla ja puu kasvaa metsässä. Maatilat voisivat tuottaa myös kaasua esimerkiksi lannasta. Näillä on suurempi työllistävä vaikutus haja-asutusalueella kuin turvetuotannolla, jos niin vain halutaan.

Tavoitteena tulee olla pienimuotoisen ja hajautetun energiantuotannon lisääminen. Ulkomailla viljelijät saavat jo merkittäviä korvauksia vuokratessaan maata tuulivoimaloiden paikaksi. Tavallisen kuluttajankin tulisi voida myydä vaikka aurinkopaneeliensa ylimääräinen tuotanto takaisin sähköverkkoon päin.

Kaikesta huolimatta esityksessä Pirkanmaan liiton 1. vaihemaakuntakaavaksi on Parkanon suunnalla huomattavia aluevarauksia turvetuotannolle. Pirkanmaan turvetuotantoalueiden määrä miltei kaksinkertaistuisi. Kuitenkin Pirkanmaan soista ainoastaan neljä prosenttia on säilynyt luonnontilaisina. Pirkanmaa tarvitsee tukea pienimuotoisen uusiutuvan energiantuotannon edistämiseksi. Ojittamattomat suot tulee säilyttää, eikä turpeen ottoa niiltä tule sallia.

Petri Siuro
Pirkanmaan vihreän maakuntavaltuustoryhmän varapj.
Tampereen kaupunginvaltuutettu

Maalaismaisemasta tuttuja niittyjä voi löytää kaupungistakin. Iidesjärven pohjoispuolella junaradan ja ulkoilureitin välittömässä läheisyydessä sijaitsee pieni Vuohenojan keto. Junaradan pohjoispuolella sijaitsee myös arvokas luonnonsuojelualue, jossa elää muun muassa valtakunnallisesti uhanalainen ahdeyökkönen.

Tampereen vihreät otti haasteen vastaan ja osallistuu JOY Jokaisen Oma Ympäristö – Kulttuuriympäristökampanjaan hoitamalla Vuohenojan ketoa. Talkoot alueella jatkuvat kolmatta kesää Suomen luonnonsuojeluliiton Matkalla maisemaan luonnollisesti -hankkeen toimesta. Hankkeessa hoidetaan VR:n tuella kymmeniä pusikoitumassa olevia perinnemaisemia ympäri Suomea. Vuohenojan talkoissa on kolmatta kertaa mukana myös Tampereen hyönteistutkijain seura.

”On hienoa, että kantakaupungista löytyy vielä tällaisia luontokohteita. Tulemalla mukaan talkoisiin voi kuka tahansa edistää niiden säilymistä. On tärkeää, että aluetta hoidetaan ja se jätetään rakentamiselta rauhaan jatkossakin”, muistuttaa Tampereen vihreät ry:n järjestösihteeri Sari Poutiainen.

Vuohenojan kedolla on säilynyt useita harvinaistuneita niittylajeja, kuten jänönapilaa. Monet harvinaisista hyönteislajeista ovat riippuvaisia tietyistä niittykasveista. Esimerkiksi alueella esiintyvä uhanalainen oliivineilikkayökkönen on täysin riippuvainen nuokkukohokista, joka on sen ainoa ravintokasvi. Yökkösten lisäksi alueelta on löydetty myös kaksi erittäin uhanalaista kovakuoriaislajia: pujokärsäkäs ja isoharmiokärsäkäs.

Laidunnuksen vähennyttyä varsinaiset perinnemaisemat ovat harvinaistuneet voimakkaasti. Uusia elinympäristöjä perinnemaisemien lajistolle voivat tarjota muun muassa pihoille perustettavat niityt. Osan nurmikkopihasta voi muuttaa kukkivaksi niityksi, jonka hoidoksi riittää niittäminen kerran tai kaksi kesässä ja niittojätteen poiskerääminen. Tärkeää on ravinteiden vähentäminen alueelta.

Vuohenojan kedon talkoot sunnuntaina 29.8.2010. klo 13 alkaen. Talkookohde sijaitsee Puhontaival nimisen tien itäpäässä. Kohteen lähelle tulevat bussit nro 10 ja 30. Bussilla 10 tultaessa kannattaa jäädä pois Pääskynpolun pysäkillä ja bussilla 30 Järvensivun koululla. Talkooväelle tarjotaan evästä.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset talkoisiin:

Sari Poutiainen
järjestösihteeri
Tampereen vihreät ry.
sari.poutiainen@vihreat.fi
044 200 1380

Valtakunnan keskitasoa korkeampi työttömyysaste ja etenkin pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyys näkyvät toimeentulo-ongelmina Tampereen kaupungin sosiaaliasemilla. Tilastollisia tiedonantoja Akseli 1/2010 –raportista käy ilmi, että toimeentulotukea sai Tampereella vuoden 2009 aikana 14 454 ruokakuntaa, joissa oli yhteensä 19 627 henkilöä.

Asiakkaiden määrä on kasvanut edellisvuoteen verrattuna 13,4 prosenttia. Toimeentulotuen saajien määrä lähestyy 20 000 asiakkaan rajaa, joka ylitettiin edellisen kerran minitaantuman aikaan vuosina 2002–2004. Edellisen laman jälkimainingeissa vuonna 1997 toimeentulotuen saajien määrä nousi ennätyksellisen korkealle, 22 400 tamperelaiseen. Nykytilanteessa erityisen huolestuttavana nähdään uusien asiakkaiden määrän kasvu, mikä viime vuonna oli 42 prosenttia enemmän kuin vuonna 2008. Kaupunki maksoi toimeentulotukea viime vuonna nettona 27,5 miljoonaa euroa, mikä on 4,2 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2008.

Kun Tampereen kaupunginvaltuusto ensi keskiviikkona päättää mm. muutoksista talousarvioon, uskon, että se suhtautuu myönteisesti esitykseen suunnata 16,3 miljoonaa euroa toimintamenojen 22,65 miljoonan euron kokonaispotista Terveyttä ja toimintakykyä edistäviin palveluihin ja toimeentulotukimenoihin.

Syytä onkin, sillä Sosiaaliasiamiehen selvitys viime vuodelta muistuttaa kaikkia Tampereen seudun kuntia siitä, että Toimeentulotukilaissa säädetty käsittelyaika ei ole suositus vaan velvoittava lain vaatimus, josta kunnissa on huolehdittava. Selvitys muistuttaa myös Sosiaali- ja terveysministeriön suosituksesta, että kunnat varaisivat 3,3 % toimeentulotukeen käytettävistä määrärahoista ehkäisevään toimeentulotukeen. Tähän asti yksikään Tampereen seudun kunta ei myöntänyt ehkäisevää toimeentulotukea suositusten mukaisesti.

Tilanne ei korjaannu muutoin kuin euroja lisäämällä. Tämän lisäksi päättäjien on tärkeää ymmärtää, mitä köyhyys merkitsee kuntalaisen arjessa. Tätä on Tampereella pyritty selvittämäänkin. Valtuuston esityslistalla olevassa Strategiaraportissa tuloskortin 3 tavoitteeksi on kirjattu ”Köyhyysselvityksessä esiin nousseiden toimenpiteiden toteuttaminen”. Vuosi sitten opiskelijatyönä toteutettu selvitys on saanut jatkoa tutkimushankkeesta, jota toteutan virkatyönä yhdessä kollegoideni Satu Ylisen ja Jari Heinosen sekä opiskelijoiden kanssa. Sosiaalityön tutkimuksen laitoksen ja Tampereen kaupungin yhteistyöhankkeessa köyhyyttä tarkastellaan kolmen kuntalaisryhmän näkökulmasta: yksinelävien miesten, ikäihmisten ja yksinhuoltajanaisten kokemuksena.

Ensi viikolla pääsen osallistumaan myös Köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisen teemavuoden merkeissä Budapestissa järjestettävään Eurocities Social Affairs Forumiin ja erityisesti poliitikoille suunnattuun pyöreän pöydän keskusteluun alueellisesta eriytymisestä.

Vaikka köyhyys ei poistu raportteja laatimalla ja keskustelemalla, on siihen puuttuminen helpompaa, kun asia on nostettu agendalle ja julkiseen keskusteluun.

Irene Roivainen
Tampereen kaupunginvaltuuston pj.

Lapseni päiväkodissa järjestettiin isovanhempien päivä. Ihan kiva idea ajattelin, joskin epäilin, ehtiikö ja jaksaako innokkaita isovanhempia tulla kiireineen ja pitkine matkoineen paikan päälle. Itse kutsuin mukaan omat vanhempani ja he tarttuivat tilaisuuteen. Olihan se heille mahdollisuus katsella ympärilleen nykyajan päiväkotimaailmaa. Hehän itse muistavat päiväkodin kolmenkymmenen vuoden takaa ruuhkavuosiltaan, jossa vietettiin hikiset aamut kuraeteisessä vaatteita pois kiskoen. Todennäköisesti he muistavat myös sen vanhemman ikuisen syyllisyyden lasten seisoessa ulkona räkäposkella odottamassa noutajaa. Tai niin, tunsivatko he syyllisyyttä samoin kuin tämän päivän suorittajaäidit ja -isät? Näitä kokemuksia vanhemmuudesta olisi kiva kuulla lisää.

Joka tapauksessa, paikan päälle tuli kahdentoista lapsen ryhmään lopulta yli 20 isovanhempaa, siis todella moni. Palaute päivästä oli erittäin positiivinen. Kiitokseksi ja muistoksi vierailusta isovanhemmille lähetetään vielä kortit ja valokuvat kotiin.

Jo tämä pieni, yksittäisen päiväkodin yksittäinen tapahtuma osoittaa, että yhteisöllisille, eri sukupolvia yhdistäville tapahtumille on tilausta ja tällaista toimintaa halutaan lisää. Erityisen arvokasta on se, että päänavaajana tällaisille tapahtumille ovat niukoilla resursseilla toimivat kaupungin päivähoidon työntekijät. Ylimääräisiä bonuksia tuskin palkkapussiin kilahtaa.

Vaikka isovanhempien lukumäärä juuri kyseissä tapahtumassa oli yllättävän suuri, on tosiasia se, että perhepiiriin kuuluvia ihmisiä erottavat harmillisen usein kilometrit heidän välissään sekä eri elämäntilanteiden eriyttämät arjet ja maailmankatsomukset. Perinteinen suomalainen perhedynamiikka tukee enemminkin yksilöiden kuin yhteisöjen kehittymistä. Juuri siksi tällaisia tapahtumia tulee olla lisää ja päiväkodit ja koulut ovat luonteva paikka tarjota tällaisia tilaisuuksia. Lisäksi vierailut vanhainkodeissa, erilaiset mummi- ja vaaripalvelut sekä asuinalueiden yhteisölliset, eri sukupolvia yhteen keräävät tilat ovat toiminnan kehittämisessä ensiarvoisen tärkeitä. Kaupunki voi ja sen tulee olla eri sukupolvien yhteen saattajan roolissa tarjoamalla tällaiseen mahdollisuuksia. Syntyneet verkostot kannattelevat kyllä usein sitten itse itseään ja parhaimmillaan näitä ihmisiä itsessään.

Anna-Kaisa Heinämäki

kaupunginvaltuutettu

Lue uusin Vihreä Tampere -lehti!

Lue uusin Vihreä Tampere -lehti! (PDF)

Elämme keskellä kuuminta ydinvoimakeskustelua. Valtakunnan tasolla Suomen tulevaisuuden energiaratkaisut uhataan lähiviikkoina naulata kestämättömään ja vaaralliseen tuontiteknologiaan, siis ydinvoimaan. Muutamilla paikkakunnilla on jouduttu käymään läpi armoton sirkus liittyen ydinvoimalan sijoitusaikeisiin tai uraanin louhintaan omassa kunnassa mutta meillä Tampereella on saanut olla aika rauhassa.

Tähän asti Tampereen Sähkölaitos on ollut niitä harvoja sähköyhtiöitä, jotka eivät ole olleet suoraan osallisina ydinvoimabisneksessä (tosin pörssisähköosuuden myötä ydinsähköä myydään meilläkin, vuonna 2008 osuus oli vajaa 2 %). Kunnallisvaalien energiateeseissä alleviivasin, ettei ydinvoima kuulu Tampereen energiapalettiin tulevaisuudessakaan. Nyt näyttää, että asiasta päästään keskustelemaan. Johdantona tähän toimi Tampereen Sähkölaitoksen toimitusjohtaja Jussi Laitisen valtuustolle pitämä ajankohtaiskatsaus 22.2.2010.

Tilaisuudessa kävi ilmi, että Sähkölaitoksen johto haluaisi luvan aloittaa tunnustelut ikioman osakkuuden saamiseksi johonkin tulevaisuuden ydinvoimayksikköön. Yhtenä perusteluna tähän on toimitusjohtajan mukaan se, että Tampereen seudun lämmitysenergian tarve on tulevina vuosina vähenemässä merkittävästi energiatehokkuustoimien ansiosta, kun taas sähköntarve jatkaa kasvuaan. Sähkön ja lämmön yhteistuotannossa tuotetun lämmön määrä määrittää myös ulos saatavaa sähkön määrää. Toimitusjohtajan ennusteessa tarvittaisiin siis sähkön hankintaa muualta ja siihen ratkaisu olisi hänen mukaansa ydinvoimaosuus.

Ihailen Sähkölaitoksen lujaa uskoa lämmityksen energiatehokkuuteen, kummastelen sähköntarpeen kasvuodotuksia ja ennen kaikkea ihmettelen keneltä Sähkölaitos aikoo atomivoimaosuuttaan kosiskella. Nyt tyrkyllä olevien kolmen laitoksen osakkuudet ollaan jo aikapäiviä sitten varattu loppuun. Näin ollen mahdollinen kuudes, seitsemäs tai kahdeksas ydinvoimala ei tule kyseeseen vaan Sähkölaitoksen katse onkin siis jo seuraavalla kierroksella, jolloin puhutaan jo kenties yhdeksännestä (9) yksiköstä!

Vihreät esitteli maaliskuussa Vihreän kasvun mallin , jossa jopa voimakas sähkönkulutuksen kasvu voidaan toteuttaa ilman ydinvoimaa. Sähkön tarpeeseen voidaan vaikuttaa ja sen riittävyys voidaan turvata tehokkaammalla säästöllä, paremmalla kysyntäjoustolla ja voimakkaammalla uusiutuvien edistämisellä.

Sähkölaitoksen melko yllättävästä avauksesta huolimatta paikalla olleet valtuustoryhmien edustajat olivat kuitenkin hereillä ja suhtautuivat esitetyissä puheenvuoroissaan ajatukseen tuoreeltaan nihkeästi (tosin Kokoomuksesta ei tainnut kukaan käyttää puheenvuoroa).

Sain ensikosketukseni ydinvoimaan huhtikuussa 1986 kun tieto Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta tavoitti suomalaiset. Olin juuri täyttänyt 6 vuotta. Pelokkaan lapsen mieleen jäi tuolloin väite, että laskeuman saastuttaman sadeveden kanssa kosketuksiin joutuneet sairastuisivat 10 vuoden kuluttua syöpään. Itse mökkeilimme onnettomuuden aikaan sadesäässä pahimman laskeuman saaneella alueella nykyisen Jämsän seudulla.

Viikko sitten kävin tutustumassa Hämeenlinnassa paikalliseen tekopohjavesijärjestelmään, samanlaistahan suunnitellaan Tampereen seudulle. Järjestelmää Ahvenistolla meille esitellyt toimitusjohtaja muisteli muina miehinä 24 vuoden takaisia työpäiviään Tampereen vesihuollon parissa. Tuolloin meidän tamperelaistenkin raakaveden cesium-pitoisuudet lähtivät nousuun eikä asialle ollut mitään tehtävissä.

Ydinvoimaa – ei kiitos.

Sanna Huikuri, varavaltuutettu

Linkkejä:

Vihreiden ydinvoimateesit

Äänestä ydinvoima historiaan!

Tampere 15.04.2010.

Kirjastotalo Metsoon oli saapunut paikalle pari tusinaa sähköautoista kiinnostunutta. Kaupunginvaltuutettu ja Tampereen vihreiden varapuheenjohtaja Emilia Olkanen avasi tilaisuuden ja esitteli sähköautoaktiivi Erkki Leinosen.

Esityksen aikana kävi selväksi että sähköautot eivät ole mikään uusi keksintö vaan jo 1800-luvun puolella sähköautoilla päästiin 100 km/h nopeuksiin ja niitä käytettiin mm. takseina. Mutta sota, öljyn käytön laajeneminen ja monet muut syyt ajoivat autoteollisuuden pois sähköiseltä tieltä.

Nyt 2010 ollaan tilanteessa jossa sähköautot ovat teknisesti varteenotettavia vaihtoehtoja polttomoottorille. Monesta näkökulmasta katsoen sähköauto on perinteistä polttomoottoriautoa etevämpi etenijä, mutta niiden yleistymisen tiellä on vielä monia esteitä.

Sähköauton hyviä puolia

• Sähkömoottorin hyötysuhde on polttomoottoriin verrattuna ylivoimainen. Samalla energiamäärällä sähköauto etenee (well-to-wheel -laskelmien mukaan) noin tuplasti pidemmälle kuin moderni polttomoottoriauto.
• Sähkömoottori kestää yli miljoonan kilometrin ajon ja koska niissä on hyvin vähän liikkuvia osia, on myös huollot suhteellisen yksinkertaisia ja halpoja. Varaosa- ja huoltokustannukset ovat siis huomattavan alhaiset.
• Hiilidioksidipäästöt lähes nolla (etenkin jos akut ladataan uusiutuvalla energialla)
• Sähköautolla ajaminen maksaa n. 2€/km (polttomoottoriautoilla 7-14€/km).
• Moottori vääntää heti startista maksimaalisella tehollaan ja vaihteiden vaihto jää pois.

Sähköautojen ongelmia

• 100-150 km:n käyttösäde (eCorolla) ei välttämättä sovellu ihan kaikille.
• Lataaminen vaatii aikamoisen asenne- ja tapamuutoksen siihen miten autoillaan.
• Akkutekniikan kehitys edelleen avainasemassa. Miten akkujen hinnat saataisiin alas nykyisestä? Entä pohjoiset olosuhteet? Akkujen kierrättäminen käytön jälkeen?
• Autojen sekä akuston lämmittämiseen jouduttaisiin silti käyttämään polttoainetta (esim. biodieseliä).
• Suomessa periaatteessa asenne hyvinkin myönteinen sähköautoja kohtaan, mutta verotus ja hallinnon muut kiemurat jarruttavat kehitystä. Onko Suomi jäämässä jälkeen kehityksessä?
• Autoteollisuus lähtenyt nihkeästi mukaan (mm. huolto- ja varaosamyynti hiipuisi, vaatisi suuret investoinnit muuttaa tuotanto sähköpuolelle).
• Öljyteollisuus haraa vastaan melko itsestäänselvistä syistä (öljyriippuvuus vähenee).

eCorolla ja polttomoottoriautojen päivittäminen sähkökäyttöisiksi

Leinonen esitteli myös vuoden 2009 lopussa julkisuuteen tuodun eCorolla-projektin. Koko projektin tavoite on kehittää teollisesti valmistettu muunnossarja, jolla muuntaminen tavallisesta polttomoottoriautosta sähköautoksi tehtäisiin nopeasti ja edullisesti.

Sähköautot – nyt! -kansalaisliikkeen tavoitteena on saada uuden sukupolven sähköautot kaikille, nopeasti, edullisesti ja ympäristöä kuormittamatta.

Tampereen joukkoliikenne

Joukkoliikenne nousi myös esiin keskusteluissa ja Leinonen esittikin vahvoja kannaottoja johdinautojen puolesta. Hänen mukaansa yksi Tampereelle erittäin hyvin sopiva vaihtoehto tulevaisuuden joukkoliikennenöintiratkaisuksi olisi akkujohdinautot joilla voitaisiin ajaa tarvittaessa myös ilman johtimia alle 1-80 km:n pätkiä osana johdinauton reittiä.

Tampereen lähitulevaisuuden joukkoliikenneratkaisuvaihtoehdoissa asetetaan usein vastaikkain bussit sekä ratakiskoja käyttävät ratkaisut. Jos näitä kahta olisi vertailtava keskenään, niin akku- tai hybridi-akkujohdinautojen etuna raideliikenteen kehittämiseen verrattuna olisi se, että kumipyörillä liikkuessaan johdinautoja varten ei tarvitsisi rakentaa kallista rataverkostoa ja näin alkuinvestoinnit olisivat raitiovaunuja halvemmat. Mutta toisaalta raideliikenteessä energiankulutus/matkustaja olisi edelleen huomattavasti pienempi kuin (johdin)bussilla.

(Lähi)tulevaisuus

Mitä siis pitäisi tehdä? Leinosen mukaan ainakin seuraavat asiat:

• sähköautoilta pitää poistaa käyttövoimavero (tuttavallisemmin dieselvero).
• valtion ja kuntien tulisi ryhtyä tosissaan tukemaan sähköautojen ostamista sekä käyttöä ja näyttää esimerkkiä sähköautojen käyttöön ottamisella.
• latauspisteiden ja muun infran rakentaminen tulisi aloittaa pian ympäri Suomea
• sähköautotekniikan osaajia on koulutettava lisää

Esityksen aikana keskustelu äityi välillä melko teknisesti, kenties kuulijakuntansa takia ja etenkin akkuteknologia herätti tunteita puoleen jos toiseenkin. Illan päätyttyä se oli kuitenkin varmaa, että lähivuodet näyttävät miten nopeasti sähköautot yleistyvät niin Tampereella kuin maailmallakin.

Lisätietoja ja linkkejä
Erkki Leinosen esitelmä (pdf)
Sähköautot.fi
eCorolla -projekti
Tampereen Sähköajoneuvokeskus TSAK!
ElectriCity – Tampere liikkuu sähköllä -projekti

Tuomo Pekkanen

TIEDOTE 24.3.2010

Tampereen Vihreät valitsi kevätkokouksessaan ensimmäiset kuusi ehdokastaan eduskuntavaaleihin.

Kevätkokouksessa 23.3.2010 valitut ovat kansanedustaja, hallituksen ilmastopoliittinen asiantuntija Oras Tynkkynen (32, YTM); sosiaalityön professori (ma), kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Irene Roivainen (54, YTT); kaupunkisuunnittelija, kaupunginvaltuutettu Kirsikka Siik (37, arkkitehti); pääsihteeri, valtuustoryhmän puheenjohtaja Olli-Poika Parviainen (29, medianomi AMK); opiskelija, kaupunginvaltuutettu Emilia Olkanen (29, sähkötekniikan ja yhteiskuntatieteiden yo) ja toimittaja, jatko-opiskelija Aziz Sheikhani (37,YTM, tohtorikandidaatti).

”Tampereen vihreät lähtevät eduskuntavaaleihin vahvemmista asemista kuin koskaan aiemmin”, sanoo Päivi Sinkkonen, Tampereen vihreiden puheenjohtaja. ”Loistava menestys eurovaaleissa ja vastuullinen valtuustotyöskentely ovat luoneet hyvän pohjan eduskuntavaaleihin. Tavoittelemme kahta, jopa kolmea kansanedustajapaikkaa”, jatkaa Sinkkonen. ”Olen erityisen iloinen siitä, että saimme mukaan jo ensimmäisessä valinnassa maahanmuuttajataustaisen ehdokkaan”, toteaa Sinkkonen lopuksi.

Lopulliset päätökset ehdokaslistasta tekee Pirkanmaan vihreä liitto, joka asettaa ensimmäiset ehdokkaat kevätkokouksessaan 27.3.

Lisätiedot:
Päivi Sinkkonen, 050-541 4896, paivi.sinkkonen@vihreat.fi

Tampereen kaupungilla on vammaispoliittinen ohjelma. Sitä eivät tiedä edes monet niistä, joiden pitäisi olla vastuussa sen toimeenpanosta. Ei ihme, että uutta ohjelmaa valmisteleva työryhmä korostaa korostamasta päästyään konkretiaa: on oltava selkeä aikataulu, seurannasta pitää sopia ja niin edelleen.

Tampereen kaupungin vammaisneuvoston viime kokouksessa käytiin läpi vammaisjärjestöiltä ja yksittäisten vammaisten ihmisten kommentteja esiin nostamia asioita. Näyttää siltä, että ohjelma rakentuu aika samalla tavalla kuin sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteilla oleva valtakunnallinen vammaispoliittinen ohjelma, tuttavallisesti Vampo. Itsenäinen elämä, yhdenvertaisuus ja itsenäinen elämä ovat tavoitteet, joiden toteutumista edistäviä toimenpiteitä ohjelmaan kirjataan. YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksella on sekä paikallisen että valtakunnallisen ohjelman rakentamisessa suuri rooli. Se on kaiken pohja.

Apulaispormestari Anna-Kaisa Ikonen (kok) oli ilahduttavasti kanssani samaa mieltä siitä, että vammaispolitiikka on paljon laajempi asia kuin tietyt palvelut turvaava vammaispalvelulaki, johon se valitettavan usein samaistetaan. Uuden vammaispoliittisen ohjelman yhtenä ideana pitäisi olla vammaisnäkökulman valtavirtaistaminen niin, että vammaiset ihmiset otettaisiin huomioon kaikessa päätöksenteossa. Tämä ei kuitenkaan saa tarkoittaa, että vammaispolitiikalle ei nimettäisi yksittäistä vastuuhenkilöä, joka vahtii ohjelman toteutumista. On erittäin tärkeää, että ohjelman toteutumista seuraa asiantunteva, täysipäiväinen vammaisasiamies.

Konkreettisessa lähestymistavassa on vaaransakin. Voi käydä niin, että ohjelmasta tulee pelkkä toimenpiteiden listaus ja pidemmän tähtäimen visiot unohtuvat. Esimerkiksi saatetaan miettiä, miten puututaan siihen, että kuljetusten ohjauskeskuksessa on tyly työntekijä, eikä keskustella siitä, millainen olisi paras mahdollinen tapa järjestää vammaisten liikkuminen. Nykyhetki ja menneisyyskin on toki otettava huomioon, mutta ne eivät saa muodostua liian raskaiksi kahleiksi tulevaisuudelle.

Amu Urhonen
Varavaltuutettu, Tampereen vammaisneuvoston ja valtakunnallisen vammaisneuvoston jäsen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi viime kokouksessaan vastauksen aloitteeseen, jossa esitettiin viikoittaista kasvisruokapäivää kouluihin ja päiväkoteihin. Vihreiden esityksestä päivähoidon ja perusopetuksen johtokunta rukkasi vastausta muotoon, joka näyttää päivälle vihreää valoa.

Keskustelu Tampereella sujui asiallisemmissa merkeissä kuin esimerkiksi Helsingissä. Pääkaupungin keskustelusta tehty kooste YouTubessa on saanut jo kymmenet tuhannet katsojat ihmettelemään sitä, kuinka alas kansan valitsemat edustajat voivat vajota.

Miksi sitten kasvisruokapäivä on järkevä ratkaisu? Siksi, että se merkitsee varsinaista tuplapottia.

Vaikka suomalaisten ruokavalio on viime vuosikymmeninä muuttunut terveellisempään suuntaan, parantamisen varaa riittää. Keskimäärin saamme edelleen ruoasta esimerkiksi liikaa rasvaa ja sokeria sekä liian vähän kuituja.

Kasvisten osuuden lisääminen ruokavaliossa auttaa meitä pysymään terveempinä. Viikoittainen kasvisruokapäivä tutustuttaa lapsia ja nuoria erilaisiin kasvisruokiin – oppi, joka toivottavasti säilyy vanhempanakin.

Mutta ei siinä kaikki. Kasvisten osuuden lisääminen tuottaa myös merkittäviä ympäristöhyötyjä.

Useat selvitykset osoittavat, että karjatalous on yksi merkittävimpiä ilmaston kuormittajia. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAOn raportti Livestock’s Long Shadow arvioi, että karjatalous tuottaa päästöjä globaalisti jopa enemmän kuin paljon parjattu liikenne.

Suomessa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuslaitoksen MTT:n tutkimukset päätyvät samanlaisiin johtopäätöksiin. Esimerkiksi lihamakaronilaatikosta koostuvan lounaan ilmastoa lämmittävä vaikutus on noin kolme kertaa niin suuri kuin ravitsemuksellisesti yhtä hyvän soijapihviaterian.

Kasvisruokapäivä merkitsee siis tuplapottia. Se edistää terveempiä elämäntapoja lapsille ja nuorille sekä puhtaampaa ympäristöä meille kaikille.

Keskustelua ei pidä kuitenkaan typistää pelkästään akselille liha vastaan kasvikset. Kaikissa tapauksissa tarvitaan hyvää suunnittelua.

Moni lapsi ja nuori saa päivän ainoan lämpimän aterian päiväkodissa tai koulussa. Siksi pitää huolehtia siitä, että ruoka on riittävän houkuttelevaa. Väliin jätetty ja lähikioskin karkeilla korvattu kasvisateria ei hyödytä ketään.

Ruokien ilmastovaikutuksetkin ovat pelkkää kasvis- ja eläinkunnan jakoa monitahoisempia. Esimerkiksi riisi kuormittaa ilmastoa monin verroin perunaa enemmän ja kasvihuonevihannesten hiilijalanjälki on selvästi suurempi kuin avomaanvihanneksilla. Toisaalta jo naudanlihan korvaaminen sianlihalla tai broilerilla säästäisi ilmastoa.

Fiksusti toteutettuna koulujen ja päiväkotien viikoittainen kasvisruokapäivä on kuitenkin mainio askel terveellisempään ja kestävämpään suuntaan. Tulevaisuudessa se kannattaa laajentaa kaikkeen kaupungin julkiseen ruokailuun työpaikkaruokaloista sairaaloihin.

Oras Tynkkynen